Finnairin historia

100-vuotiaan Finnairin historia

Finnair on yksi maailman vanhimmista edelleen toimivista lentoyhtiöistä. 100-vuotisen taipaleensa aikana yhtiö on kasvanut ja kehittynyt pienestä suomalaisesta lentoyhtiöstä merkittäväksi kansainväliseksi lentoyhtiöalan tekijäksi.

  • 1923

    Finnair, alkuperäiseltä nimeltään Aero, perustettiin 1. marraskuuta 1923.

  • 1924

    Aero vastaanotti ensimmäisen lentokoneensa, Saksassa valmistetun Junkers F 13:n vuonna 1924.

    Junkers oli vesilentokone: talvisin se lensi suksilla ja kesäisin kellukkeilla varustettuna. 20-luvulla Suomessa ei vielä ollut maalentokenttiä.

    Aeron kotikenttä sijaitsi Helsingin Katajanokalla. Ensimmäisellä lennollaan Junkers kuljetti postia Helsingistä Tallinnaan. Myöhemmin konetta käytettiin lennoilla Helsingistä Tukholmaan yhteistyössä ruotsalaisen lentoyhtiön ABA:n kanssa.

    Ensimmäisen vuoden aikana Aero kuljetti yhteensä 269 matkustajaa.

  • 1936

    Vesilentojen aikakausi päättyi joulukuussa 1936. Sen jälkeen kaikki lennot liikennöitiin maakentiltä.

  • 1939

    Talvisodan ajaksi 1939–40 siviililentotoiminta siirrettiin sotilasviranomaisten alaisuuteen. Helsinki osoittautui nopeasti liian vaaralliseksi, joten Tukholman-lentoja liikennöitiin väliaikaisesti Vaasasta.

    Lähes puolet sota-ajan matkustajista oli Ruotsiin evakuoituja lapsia.

  • 1941

    Jatkosodan ajaksi 1941–45 Aeron lennot siirrettiin jälleen sotilasviranomaisten alaisuuteen. Lentoja liikennöitiin väliaikaisesti Porista.

  • 1946

    Sodan jälkeen Aeron osake-enemmistö siirtyi Suomen valtiolle vuonna 1946. Aiemmin yhtiö oli ollut kokonaan yksityisomistuksessa.

    Aero hankki ensimmäisen DC-3-lentokoneensa. Douglas DC-3 -konetyyppi on yksi maailman tunnetuimmista ja eniten valmistetuista konetyypeistä. Niitä käytettiin toisen maailmansodan aikana ja sodan jälkeen osa säilyneistä lentokoneista muutettiin matkustajakoneiksi ja myytiin eri lentoyhtiöille.

  • 1947

    Aero alkoi käyttää koneissaan nimeä Finnish Air Lines vuonna 1947.

    Samana vuonna Aero palkkasi myös ensimmäiset lentoemäntänsä. Aluksi he lensivät vain kotimaanlennoilla Helsingistä Kemiin ja Kuopioon.

  • 1949

    Vuonna 1949 Aero liittyi IATA:an (International Air Transport Association) ja sai lentoyhtiökoodin AY, joka on edelleen Finnairin käytössä.

  • 1952

    Helsingin olympialaiset vuonna 1952 lisäsivät Aeron vuotuisen matkustajamäärän yli sataantuhanteen.

    Saman vuoden kesäkuussa avattiin myös Helsingin lentoasema.

  • 1953

    Aero alkoi käyttää markkinoinnissaan nimeä Finnair jo vuonna 1953, vaikkakin virallisesti yhtiön nimenmuutos tapahtui vasta vuonna 1968.

    Aero hankki 44-paikkaisia Convair 340/440 Metropolitan -matkustajakoneita laivastoonsa DC-3 -koneiden rinnalle. Convairien matkalentonopeus oli aiempia konetyyppejä parempi, ja sillä voitiin lentää aiempaa pidemmälle, kuten Eurooppaan. Aeron ensimmäinen Convair 340 OH-LRA lensi huhtikuussa 1953 ensimmäisen Euroopan lentonsa. Reittinä oli Helsinki-Kööpenhamina-Hampuri-Düsseldorf.

  • 1954

    Aero avasi reitin Lontooseen Kööpenhaminan ja Düsseldorfin kautta.

  • 1956

    Vuonna 1956 Aero avasi reitin Moskovaan ensimmäisenä länsimaisena lentoyhtiönä sotien jälkeen.

  • 1960

    Uusien Caravelle-suihkukoneiden myötä vuonna 1960 Aerosta tuli ensimmäinen pienehkö lentoyhtiö, joka siirtyi suihkuaikaan.

    Ensimmäiset suihkureitit olivat Helsinki–Kööpenhamina–Köln–Frankfurt sekä Helsinki–Tukholma–Oslo. Myöhemmin Caravelleilla lennettiin myös Hampuriin, Amsterdamiin, Lontooseen, Pariisiin, Zürichiin ja Malmöön.

  • 1964

    Finnairin Ilmailuopisto avasi ovensa vuoden 1964 alussa.

    Vuosien 1964 ja 1967 välillä Aero vastaanotti useita Super Caravelle -lentokoneita vastaamaan nopeasti kasvavan liikennemäärän ja laajenevan reittiverkoston tarpeisiin.

  • 1967

    Vuoteen 1967 mennessä 95 % yhtiön reittilennoista tehtiin suihkukoneilla.

  • 1968

    Finnair julkisti uuden logonsa vuonna 1968. Samalla yhtiön nimi muuttui virallisesti Finnair Oy:ksi.

    Samana vuonna yhtiö kuljetti ensimmäistä kertaa miljoona matkustajaa.

  • 1969

    Finnairin lennot Helsingistä New Yorkiin Kööpenhaminan ja Amsterdamin kautta alkoivat toukokuussa 1969. Reitti operoitiin samana vuonna saapuneella uudella DC-8-konetyypillä. ​

    New Yorkin -reitillä otettiin käyttöön Tapio Wirkkalan vastavalmistunut Ultima Thule -lasisto. Klassikkolaseja käytetään edelleen Finnairin businessluokassa.

  • 1976

    Finnair aloitti Aasian-valloituksensa suorilla lennoilla Bangkokiin vuonna 1976.

  • 1983

    Välilaskuttomat lennot Tokioon alkoivat vuonna 1983. Lisäpolttoainetankkien ansiosta Neuvostoliiton ilmatila pystyttiin kiertämään Pohjoisnavan kautta. Finnair oli tuohon aikaan ainoa lentoyhtiö, joka tarjosi suoria lentoja Länsi-Euroopan ja Japanin välillä.

    Finnairista tulee joulupukin virallinen lentoyhtiö. Sittemmin Finnair on vienyt joulupukin sanomaa ympäri maailmaa, ja joulupukin vierailu sinivalkoisin siivin on ollut perinne esimerkiksi Japanissa.

  • 1984

    Finnairin lentokone lensi ensimmäistä kertaa joulupukkimaalauksissa vuonna 1984. Neljä vuotta myöhemmin Finnairista tuli joulupukin virallinen lentoyhtiö.

  • 1985

    Vuonna 1985 uusi sinisävyinen Finnair-ilme julkistettiin ensin yhdessä lentokoneessa, ja vähitellen värimuutos toteutettiin koko kalustoon.

  • 1986

    Vuonna 1986 Finnair oli ensimmäinen lentoyhtiö, joka hankki satelliittipuhelimet DC-10-koneisiinsa. Puhelimilla matkustajat pystyivät soittamaan lentokoneesta minne tahansa päin maailmaa.

    Samana vuonna Finnair vastaanotti ensimmäisen Airbus-lentokoneensa.

  • 1988

    Suorat lennot Helsingistä Pekingiin alkoivat vuonna 1988. Finnair oli ensimmäinen länsieurooppalainen lentoyhtiö, joka lensi välilaskutta Euroopasta Kiinaan.

  • 1990

    Finnair vastaanottaa ensimmäisen McDonnell-Douglas MD-11 -lentokoneensa. Finnair oli ensimmäinen yhtiö, joka otti MD-11 -lentokoneen käyttöön. Kyseinen laajarunkoinen konetyyppi oli Finnairilla käytössä vuoteen 2010 asti.

  • 1992

    Finnair Plus -kanta-asiakasohjelma julkistettiin vuonna 1992.

  • 1995

    Uusi reitti Osakaan avattiin vuonna 1995.​

    ​Lokakuussa 1995 avautuivat myös Finnairin internet-sivut. Sisällöltään ja laajuudeltaan sivusto oli yksi kattavimmista lentoyhtiöiden palveluista maailmassa.​

    Samana vuonna Finnair aloitti yhteistyön Muumi-yhtiön kanssa.

  • 1997

    Kaikki Finnairin lennot muuttuivat savuttomiksi vuonna 1997 Japanin-lentoja lukuun ottamatta. Tupakointi kiellettiin myös Tokion- ja Osakan-reiteillä kaksi vuotta myöhemmin.

  • 1999

    Finnair vastaanotti ensimmäisen Airbus A320 -sarjan lentokoneensa vuonna 1999.

    Syyskuussa 1999 Finnair liittyi oneworld-allianssiin.

  • 2001

    Syyskuun 11. päivän tapahtumat vuonna 2001 pakottivat Finnairin aloittamaan säästötoimet ja sopeuttamaan lentoliikennettään heikkenevään kysyntään. Kapasiteettiä siirrettiin Helsinki–Bangkok-reitille Aasian-liikenteen paremman markkinatilanteen vuoksi.

  • 2002

    Vuonna 2002 alkoivat lennot Hongkongiin ja Bangkokin-lennot muuttuivat päivittäisiksi.

  • 2003

    Reitti Shanghaihin avattiin 2003. Finnair oli ainoa pohjoiseurooppalainen lentoyhtiö sekä ensimmäinen oneworld-yhtiö, joka aloitti liikenteen Shanghaihin.

  • 2004

    Vuonna 2004 internet-lähtöselvitys tuli mahdolliseksi kaikille Helsingistä ja Tukholmasta lähtevien Finnairin reittilentojen matkustajille, joilla ei ollut jatkoyhteyttä.

    Samana vuonna alettiin tarjota myös mahdollisuutta tekstiviestilähtöselvitykseen Finnair Plus -jäsenille.

  • 2005

    Finnair teki tilauksen yhdeksästä Airbus A350 -lentokoneesta vuonna 2005. Kymmenen vuotta myöhemmin yhtiö sai käyttöönsä ensimmäisen A350 XWB -koneensa ensimmäisenä Euroopassa.

  • 2006

    Finnair vastaanotti ensimmäisen Airbus A340 -koneensa kaukoreiteille vuonna 2006.

  • 2007

    Kaukoliikenteen laivastouudistus alkoi vuonna 2007, kun Finnair tilasi useita uusia A330- ja A340-koneita korvaamaan vanhemmat MD-11-koneensa.

  • 2011

    Vuonna 2011 Finnair aloitti merkittävät rakennemuutos- ja säästötoimenpiteet taloudellisen tilanteensa parantamiseksi ja valmistautuakseen paremmin tulevaisuuden kasvuun.

    Samana vuonna avattiin uusi suora reitti Singaporeen, Finnairin kymmenenteen reittikohteeseen Aasiassa.

  • 2012

    Vuonna 2012 Finnair oli ensimmäinen lentoyhtiö, joka avasi suoran reitin Euroopan ja Chongqingin välille.

  • 2013

    Suorat lennot Xi’aniin alkoivat 2013. Finnair oli jälleen ainoa eurooppalainen lentoyhtiö, joka tarjosi suoran yhteyden Euroopan ja Xi’Anin välillä.

  • 2014

    Finnair juhli ensilentonsa 90-vuotispäivää vuonna 2014. Tähän mennessä maailmalla lensi yksi Finnairin kone vuoden jokaista tuntia kohden.

    Samana vuonna Finnair sai päätökseensä 200 miljoonan euron rakennemuutos- ja säästöohjelmansa.

  • 2015

    Vuosi 2015 oli Finnairille käänteentekevä: yhtiön tulos kääntyi voitolliseksi, Finnair vastaanotti ensimmäiset A350-koneensa sekä aloitti laajan rekrytointiohjelman kasvavan liikenteensä tarpeisiin.

    Lokakuussa yhtiö juhli ensimmäisen A350 XWB -koneensa saapumista Helsinkiin. Finnair oli ensimmäinen eurooppalainen lentoyhtiö, joka pääsi lentämään tätä uuden sukupolven konetta. Koneen ensimmäinen kaukolento suuntasi Shanghaihin 21. lokakuuta.

  • 2016

    Suorat reitit Guangzhouhun ja Fukuokaan avattiin 2016. Fukuokan-reitin myötä Finnairista tuli ainoa eurooppalainen lentoyhtiö, joka liikennöi neljään eri Japanin-kaupunkiin: Fukuokan lisäksi yhtiö lensi päivittäin Tokion Naritaan, Nagoyaan ja Osakaan.

  • 2017

    Finnair avasi vuoden aikana uudet reitit San Franciscoon ja Reykjavikiin. Finnair kasvatti matkustajamääräänsä yli miljoonalla ja lennätti lähes 12 miljoonaa matkustajaa vuoden 2017 aikana.

  • 2018

    Finnair avaa uudet reitit Lyoniin ja Nanjingiin.​

    Internet-yhteys tulee saataville Finnairin Euroopan lennoille.

  • 2019

    Finnair avaa uudet reitit Los Angelesiin, Sapporoon, Portoon ja Bolognaan. Lisäksi Finnair aloittaa lennot Pekingin uudelle Daxingin kansainväliselle lentokentälle Beijing Capital -lentokentälle suuntautuvien lentojen lisäksi.​

    Finnair esitteli biopolttoaine- ja päästöhyvityspalvelun asiakkaille. Push for Change –palvelun myötä asiakkaat pystyivät kompensoimaan lentonsa tai ostamaan biopolttoainetta. Elokuussa Finnair lensi ensimmäiset asiakkaiden rahoittamat biopolttoainelentonsa San Franciscosta Helsinkiin.​

    Finnair liittyy Nordic Aviation Initiative for Electric Aviation -ohjelmaan, joka tukee sähkölentämisen kehitystä.

  • 2020

    Finnair julkistaa uuden vastuullisuusstrategiansa, jonka yhtenä tavoitteena on olla hiilineutraali lentoyhtiö vuoden 2045 lopussa.

    Koronaviruspandemia iskee koko maailmaan ja vaikuttaa voimakkaasti matkailualaan ja voimassa on useita matkustusrajoituksia. Finnair lentää suurimman osan vuodesta alle 10 % normaalista lentomäärästään, lomauttaa suurimman osan henkilöstöstään, maksaa takaisin asiakkailleen yli 400 miljoonaa euroa perutuista lennoista ja järjestää 500 miljoonan euron merkintäoikeusannin parantaakseen pääomaansa.

    Finnair tekee uuden liiketoiminta-avauksen, ja tuo laadukkaat Taste of Finnair -valmisateriat ruokakauppaan luomaan työtä finnairilaisille ja muistuttamaan kansainvälisen matkustamisen iloista.

  • 2021

    Koronaviruspandemia vaikuttaa yhä matkailualaan. Finnair rakentaa tietään ulos pandemiasta jatkamalla kattavia rahoitustoimenpiteitä ja toteuttamalla 200 miljoonan euron kustannussäästöohjelman.

    Finnair avaa suorat yhteydet Tukholman Arlandan kentältä Bangkokiin ja Phuketiin sekä Miamiin, New Yorkiin ja Los Angelesiin.

    Finnair purkaa ja kierrättää 21 vuotta vanhan A319-lentokoneen Helsinki-Vantaalla. Tämä on ensimmäinen liikennelentokone, joka kierrätetään Suomessa.

  • 2022

    Finnair esittelee helmikuussa 2022 uudistetun kaukolentokokemuksen – täysin uuden premium economy -matkustusluokan, uudistetun businessluokan ja päivitetyn economyluokan. Uudistus on 200 miljoonan euron strateginen investointi kaukolentojen asiakaskokemukseen.

    Finnair kutsuu asiakkaansa hyvittämään lentonsa päästöt uudella päästöhyvityspalvelulla, joka yhdistää uusiutuvan polttoaineen ja päästöhyvitysprojektit.

    Koronaviruspandempia alkaa helpottaa ja useat maat luopuvat matkustusrajoituksista kahden vuoden jälkeen. Venäjän Ukrainan hyökkäyksen seurauksena ja sitä seuranneen Venäjän ilmatilan sulun myötä Finnairin lentoajat Aasian kohteisiin pitenevät huomattavasti. Finnair esittelee uuden kannattavuuteen tähtäävän strategiansa.

    Finnair avaa uudet reitit Dallasiin, Seattleen, Mumbaihin ja Tokioon Hanedan lentoasemalle.

  • 2023

    Finnair juhlii 100-vuotissyntymäpäiviään marraskuussa 2023.