Finnair Kitchen

Paras asiakaskokemus syntyy yhteistyöllä

Lennonaikaisella tarjoilulla on keskeinen rooli asiakkaan matkustuskokemuksessa. Me kitcheniläiset teemme yhdessä muiden finnairilaisten kanssa päivittäin töitä sen eteen, että asiakaskokemus on paras mahdollinen. Vastaamme Finnair Kitchenissä myös maukkaan ja kestävä lennonaikaisen tarjoilun ja logistiikan kehittämisestä.

Arvomme – välittäminen, yksinkertaistaminen, rohkeus ja yhdessä tekeminen – ohjaavat toimintaamme. Suhtaudumme myös ennakkoluulottomasti tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Meillä on hauskaa töissä ja hyvä yhteishenki, sillä me välitämme toisistamme, autamme toisiamme ja kunnioitamme toisiamme.

Vastuullisuus näkyy Finnairissa kaikessa tekemisessä. Finnair Kitchenin osalta tämä tarkoittaa esimerkiksi lentojen painon tarkkailua, ruokahävikin seurantaa ja kierrättämistä.

Ylläpidämme ja kehitämme työntekijöidemme osaamista tarjoamalla koulutusta ja tukea. Kattavan perehdytyksen jälkeen työssä oppiminen jatkuu kollegoiden ja esimiesten tuella ja lähi- tai verkko-oppimisella toteutetulla täydennyskoulutuksella. 

Työskentely Finnair Kitchenissä

Mitä Finnair Kitchen tekee

  • Olemme osa Operations-yksikköä, jonka tehtävänä on toteuttaa Finnairin lentotoiminta turvallisesti, taloudellisesti ja luotettavasti. 
  • Osaamisen ytimessä on laadukas ja moderni ruokailukokemus ja toimitusketjun ja logistiikan hallinta. 
  • Käytämme korkealaatuisia raaka-aineita, jotka sisältävät pohjoismaisia sekä kansainvälisiä makuja. 
  • Työllistämme noin 400 ammattitaitoista työntekijää eri toiminta-alueilla tuotekehityksestä tavaranvastaanottoon, keittiöön, pakkaamoihin ja kuormaukseen. 
  • Tarvitsemme vuosittain kymmeniä kausityöntekijöitä erilaisiin operatiivisiin tuotannon tehtäviin, joissa ei tarvitse olla valmis osaaja, vaan perehdytämme sinut työhön. Suurin tarve on kesäkaudella.

Mitä tarjoamme?

  • Näkymän lentoateriapalveluiden erityislaatuiseen ja kiinnostavaan maailmaan 
  • Laadukkaan ja kattavan perehdytyksen 
  • Luotettavan ja työntekijöistään huolehtivan työnantajan 
  • Mukavat ja kannustavat työkaverit ja rennon, monikansallisen työyhteisön 
  • Kilpailukykyisen palkan ja monipuoliset uramahdollisuudet 
  • Uniikin työpaikan hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsinki-Vantaan lentokentällä

Video: Luomme kanssasi ainutlaatuisia ruokakokemuksia

Avoimet työpaikat

Odota hetki

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Tutustu avoimiin tehtäviin ja jätä hakemuksesi sinua kiinnostavaan tehtävään.

Emme voi ottaa vastaan hakemuksia sähköpostitse. Kun jätät hakemuksen Finnairin verkkosivujen kautta, pääsevät siihen tutustumaan sekä rekrytoivat esimiehet että rekrytoijat.

Valitse yksi niistä tehtävistä, joka kiinnostaa sinua eniten. Voit kertoa halukkuudestasi useampaan tehtävään haastattelussa.

Voit hakea sinua kiinnostavaan tehtävään, vaikka sinulla ei olisi vielä hygieniapassia. Huomioithan kuitenkin, että jos tulet valituksi, niin hygieniapassi tulee olla suoritettu ennen työsuhteen aloitusta.

Hakemuksia käydään usein läpi jo hakuaikana ja käsittelyaika vaihtelee tehtävästä ja hakemusten määrästä riippuen. Hakemusten läpikäynnin jälkeen sopivimmat hakijat kutsutaan haastatteluun. 

Voit hakea meille töihin, jos olet täyttänyt 18 vuotta ennen työsuhteesi ensimmäistä päivää.

Työvuorot vaihtelevat tehtävittäin ja osastoittain, ja vuorojen kestoa ja aloitus- ja lopetusaikoja muokataan tarpeiden mukaan. Kaikilla osastoilla työskennellään vuoden jokaisena päivänä, niin arkipäivisin kuin viikonloppuisin. Finnair Kitchenissä on käytössä tasoittuva työaika.

Tuotannon työtehtävissä työskennellään pääasiassa aamu- ja iltavuorossa ja vuorot sijoittuvat klo 5–22 välille. Yövuoroissa työskentelyyn on mahdollisuus, kun työtehtävät ovat tulleet tutuiksi. 

Kokit ja kylmäköt työskentelevät aamu- ja iltavuoroissa klo 5–22 välisenä aikana 7 päivänä viikossa.

Keittiöapulaisen tehtävissä työskennellään pääasiassa aamu- ja iltavuorossa ja vuorot sijoittuvat klo 5–22 välille. Yövuoroissa työskentelyyn on mahdollisuus, kun työtehtävät ovat tulleet tutuiksi.

Myyntipakkaamossa työskennellään aamu- ja iltavuoroissa klo 6–24 välisenä aikana ja kokemuksen karttuessa satunnaisesti yövuoroissa.

Kuormauksessa  työskennellään erimittaisissa työvuoroissa. Aamuvuorot alkavat yleensä klo 4.00–6.00 ja myöhäisimmät iltavuorot päättyvät puolen yön jälkeen. Yövuoroja on työvuorolistalla satunnaisesti.

Tavaranvastaanotossa työskennellään pääasiassa klo 5–17 välillä.

Finnair Kitchenissä sovelletaan Lentoliikenteen palveluja koskevaa työehtosopimusta. Palkka määräytyy sovellettavan työehtosopimuksen mukaan. Pääsääntöisesti työtehtävät kuuluvat Lentoliikenteen palveluja koskevassa työehtosopimuksessa palkkaryhmään 4 tai 5. Työehtosopimukseen voit tutustua Finlexin sivuilla.

Kyllä, henkilökunnalle on oma maksuton pysäköintialue ja myös polkupyörille on varattu oma katoksellinen pysäköintialue. 

Uratarinat

Finnair Kitchenin pääkokki paljastaa, miten päätyi unelma-ammattiinsa sattumalta

Finnair Kitchenin pääkokki Koji Moriwaki tulee aivan tavallisesta japanilaisesta perheestä, jossa kotiäiti oli vastuussa ruoanlaitosta perheen isän käydessä töissä. Koji ei alun perin unelmoinut tai edes suunnitellut haluavansa kokiksi, vaan se oli pikemminkin iloinen ja käytännöllinen sattuma.

Lue artikkeli (Avautuu uuteen välilehteen)

Finnair puolitti kertakäyttömuovin määrän

Finnair Kitchenissä arvioitiin keväällä 2018 operaatioissa syntyvän kertakäyttömuovin yhteismäärää ja asetettiin muovijätteelle kunnianhimoinen puolittamistavoite vuoden 2022 loppuun mennessä. Tavoitteeseen päästiin elokuussa 2022. Kehitys ei kuitenkaan jää tähän, vaan toimintaa ja kierrätystä on tarkoitus tehostaa entisestään.

Lue artikkeli (Avautuu uuteen välilehteen)

Ota yhteyttä

Jos mieleesi tulee kysymyksiä, voit lähettää ne meille sähköpostitse. Voit myös seurata ilmoituksia verkossa ja sosiaalisessa mediassa.

Sähköposti